Hei!

Minä olen Pakisjärven Virpi, tekevä ja positiivinen ammattilainen, jonka työkenttä on ulottunut erityisluokasta ammattikouluun, lastensuojelusta monikulttuuriseen perhetyöhön sekä vaativasta esimiestyöstä hallinnon tukitoimiin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen. Lisäksi minulla on pitkä kokemus vapaaehtoistoiminnasta sekä vapaaehtoisena, luottamushenkilönä että työtehtävieni puitteissa vapaaehtoistoiminnan koordinoijana.

Työnohjaajana koen olevani helposti lähestyttävä, luotettava ja turvallinen ammattilainen, jonka kanssa voi avoimesti käydä läpi työhön liittyviä ilmiöitä, asioita ja tunteita. Olen yhteisessä hetkessä Sinua tai työnohjausryhmääsi varten. Minulle on tärkeää että kohtaamme toisemme ihmisinä, kunnioittaen ja kuunnellen, tavoitteellisesti ja ratkaisukeskeisesti työskennellen. Kiiruhdetaan hitaasti - ajatus ja oivallus syntyvät kun ne ovat valmiita.  

Työnohjaus on ollut yksi minunkin työhyvinvoinnin tukipilareista. Työntekijänä olen kokenut pitkän yhteisötyönohjausprosessin ja johtajana toimiessani säännöllisen yksilötyönohjauksen. Myös työnohjaajana minulla on oma työnohjaukseni.

Työnohjaus haastaa ammattilaisena. Se antaa voimaa, se kyseenalaistaa ajatus- ja toimintamalleja ja kirkastaa ajatuksia epätietoisuuden hetkillä. Työnohjaus on tila, jossa on koulutettu ja osaava ammattilainen asiakastaan varten. Hän kuulee, haastaa ja tukee. Hän auttaa näkemään ohjattavansa voimavarat ja vahvuudet. Hänen luotaan poistuessa reppu on kevyempi työmurheista mutta täydempi uusista oivalluksista sekä hyvän vahvistamisesta.

Työnohjausten lisäksi toimin kouluttajana. Kouluttaminen ja opettaminen ovat olleet oikeastaan aina osa minua. Olen kouluttanut ihmisiä eri yhteyksissä sekä vapaaehtoistyönä että työtehtävieni puitteissa. Koen suurena etuoikeutena, että olen päässyt puhumaan itselleni merkityksellisistä asioista ja jakamaan tietoani, osaamistani ja kokemustani. Myös koulutustilanteiden vastavuoroisuus on ollut minulle aina tärkeää, sillä viisaus ei asu yhdessä, vaan kaikissa heissä, jotka ovat hetkessä läsnä.  


Asiakaspalaute

"Työnohjauksessa tärkeää on päästä melko pian ns. samalle aaltopituudelle. Muutoin ei synny luottamuksellista keskusteluyhteyttä, eikä ohjattava minusta saa tällöin oikeasti apua asiaansa. Virpin kanssa jo heti ensimmäisen kartoituspuhelun aikana tuli tunne, että vastassa on ammattitaitoinen, välittävä, helposti lähestyttävä ja aidosti kiinnostunut ja kuunteleva ihminen.

Työnohjauksesta sain aivan konkreettisia apuja työarkeen ja esihenkilötyöhön. Kysymykset ohjasivat istuntoja, ja niiden kautta pääsin itse miettimään aina asioiden ydintä. Monesti itse istunnon aikana ei "tapahtunut mitään" mutta kun pääsi työn ääreen, Virpin harjoitteet ja kysymykset konkretisoituivat ja niiden kautta myös työn ongelmakohtien käsittely helpottui.

Olen itse kova suorittamaan ja Virpi korosti myös sellaista itsensä kuuntelua ja pysähtymistä asioiden äärelle. Hän myös osasi lempeästi mutta päättäväisesti ohjata (stressistäkin johtuvan) rönsyilevän keskustelun ohjauksessa aina "oikeille raiteille" antaen minun kuitenkin aina purkaa asioita ja kertoa mitkä asiat ovat työssä ko. hetkellä hankalia.

Tämä oli ensimmäinen kertani työnohjauksessa ja turvallisin mielin jatkoin ohjauksen jälkeen työtäni. Virpin opit kantoivat muutosneuvotteluiden ja isojen muutosten keskellä."

-esihenkilötyönohjattava-


Ota yhteyttä!

Työnohjaus- ja koulutuspalvelu Kajos

kajos.info@gmail.com

040 7335 948 /Virpi

Toimin livenä Lapin ja Oulun alueella sekä virtuaalisesti siellä missä Sinäkin!

Työkokemukseni

Työnohjaaja (STOry) ja kouluttaja 2020-

Suunnittelija, Maahanmuuttovirasto 2023-

Johdon assistentti, Stora Enso Veitsiluoto Oy (2019-2022)

Johtaja, Suomen Punainen Risti, Kemin vastaanottokeskus (2017-2019)

Johtaja, Suomen Punainen Risti, Länsi Lapin vastaanottokeskukset (2016-2017)

Apulaisjohtaja, Suomen Punainen Risti, Kemin vastaanottokeskus (2015-2016)

Pakolaisohjaaja, Suomen Punainen Risti, Kemin vastaanottokeskus (2010-2015)

Oppimispajan ohjaaja, Kemi-Tornion ammattiopisto/Ammattiopisto Lappia (2003-2010)

Erityisluokan opettaja (vs.), Kemin kaupunki (2003)

Lyhyet työsuhteet

Sivutoiminen tuntiopettaja, Ammattiopisto Lappia (2006-2012)

Lastensuojeluyksikön ohjaaja, Tornion kaupunki (2012)

Koulutukseni

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (12/2024)

Psykoterapeuttiset valmiudet (2023)

Työkykykoordinaattori (2022)

Laaja-alainen työnohjaaja (2021)

Johtamisen EAT (2017)

Seksuaalineuvoja (2014)

Ammatillinen opettaja (2011)

Erityispedagogiikan perusopinnot (2006)

Yhteisöpedagogi AMK (2002)

työnohjaus - työhyvinvointi - työssäjaksaminen - monikulttuurinen työyhteisö - apua tulkin käyttöön - apua työuupumukseen - tukea vapaaehtoisten jaksamiseen - Meri-Lappi - Kemi - Tornio - Keminmaa - Simo - Tervola - Ylitornio - Pello - Tornionlaakso - Lappi - Rovaniemi

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita